Usein kysytyt kysymykset

Pitääkö minun osata purjehtia?

Ei todellakaan. Sami on veneillyt -80-luvulta lähtien. Hän toimii aktiivisesti muutamassa pursiseurassa ja on tällä hetkellä Vuosaaren Purjehtijat VP ry:n kommodori eli puheenjohtaja. Lisäksi hän on toiminut venekatsastuspäällikkönä ja kouluttautuu tällä hetkellä mm. navigoinnin ja veneenkäsittelyn kouluttajaksi. Hän on mukava ja osaava kippari. Purjehduksella saat itse päättää, haluatko opetella ja osallistua purjehdusta vai keskitytkö ihailemaan kaunista pääkaupunkiseudun saaristoa ja rantaviivaa.

Mitä varusteita pitää ottaa mukaan?

Yleensä mukaan kannattaa ottaa  varusteet sään mukaan. Hellekesiä lukuunottamatta Itämeri on kuitenkin yleensä melko viileä ilmaan nähden eli  merellä on lähes poikkeuksetta viileämpää kuin vaikkapa kotipihassa tai parvekkeella. Palella ei kuitenkaan tarvitse. Jos ulkotilassa / ohjaamossa tulee liian viileä, vene on varustettu erittäin tehokkaalla lämmityslaitteella ja matkaa voi jatkaa sisätiloissa. Veneessä on hyvä olla joko vaaleapintaiset tai muuten sellaiset kengät, jotka eivät jätä kumisia jälkiä. Myös paljain jaloin voi olla erittäin mieluusti. Ei kuitenkaan sukkasillaan, koska silloin voi olla liian liukasta.

Kuinka monta ihmistä mahtuu kyytiin?

Veneeseen voidaan ottaa ns. vuokraveneen kuljettajan lisenssillä (joka siis kipparilla on)  maksimissaan 12 vierasta miehistön lisäksi.

Mistä lähtö tapahtuu?

Vaikka veneen kotisatama on Helsingin Vuosaaressa  (aivan rahtisataman vieressä), on mahdollista lähteä melkein mistä tahansa pk-seudulta. Sovittaessa myös muualta. Paluunkin suhteen ollaan avoimin mielin eli lähtöpaikan ja paluun ei tarvitse tapahtua samassa osoitteessa.

Purjevene kallistelee, voiko se kaatua?

Ei voi. Niissä oloissa, joissa purjehdimme, siihen ei ole edes teoreettista mahdollisuutta. Ensinnäkin purjeveneen massasta lähes 1/3 on kölissä. Jos tuulenpuuska yllättäen vähän sitä kallistaakin, kölin massa vääntää veneen väkisinkin pystyyn. Joskus näkyy esim. tv:ssä, kun kisaveneet kulkevat todella vinossa. H2O:n purjeet pystytään säätämään ja säädetään niin, että se ei kallistele paljoakaan. Saamme sen tarpeen mukaan kulkemaan täysin pystyasennossakin, joten huoli pois. Nurin ei  mennä.

Omat eväät, onko niitä sallittua ottaa mukaan?

Kyllä on. Veneessä on suuret kylmäboxit (jääkaapit), joten omien eväiden mukaan ottaminen on helppoa ja näppärää. On kuitenkin syytä ottaa mukaan ”helppoa” syötävää, koska jos mennään hieman kallellaan tai ohi ajaa isoja aaltoja tekevä vene, voi ”vaikeampi” murkina olla pian syöjänsä sylissä.